Straight poolin SM-kilpailut, yleinen sarja, Vantaa 26.-27.10.2024
Syksyn kovin poolpelaaja on ollut kiistatta Espoon Biljardikerhon Casper Matikainen (artikkelikuvassa oikealla) joka voitti lokakuun viimeisenä viikonloppuna 14.1:n eli Straight Poolin Suomenmestaruuden. Matikainen voitti jo Finnish Pool Tourin eli suomalaisen poolin pääsarjan kaksi ensimmäistä osakilpailua ja nyt Streitin mestaruudella espoolainen kiipeää koko valtakunnallisen rankinglistan piikkipaikalle. Matikainen voitti finaalissa Lappeenrannan Juho Teittisen lukemin 100-43. Teittinen pelasi myös upean turnauksen sillä hän pudotti mm. semifinaalissa Petri Makkosen 100-50 ja johti uransa ensimmäistä yleisen sarjan SM-finaaliakin vielä 0-26 ennen kuin pieni virhe aivan toisen pakan loppuhetkillä päätti hyvin alkaneen sarjan ja finaalin hallinta siirtyi enempi Matikaiselle. Teittinen on myös menestynyt vakuuttavasti viime kuukaudet, siksi hän on rankinglistalla heti Matikaisen perässä toisena.

BC247:n Riku Romppanen pelasi myös jälleen taidokkaasti ja itsensä hienosti SM-pronssille. FPT:n nuorin pelaaja on noussut nyt jo kahdeksannelle sijalle kokonaisrankingissa.

Kestomenestyjä Hyvinkään Petri Makkonen nappasi jälleen yhden SM-mitalin kattavaan kokoelmaansa. Makkonen on voittanut mm. pelkästään juuri Straight Poolin SM-kultaa jo viidesti urallaan, viimeksi juuri viime vuonna.
TOP16:
1. | Matikainen Casper | EBK | Espoo |
2. | Teittinen Juho | FBT | Lappeenranta |
3. | Makkonen Petri | HyvBK | Hyvinkää |
3. | Romppanen Riku | BC247 | Vantaa |
5. | Kokkonen Vili | MPT | Vantaa |
5. | Suoraniemi Aatu | PGL | Lappeenranta |
5. | Virtanen Valtteri | Ritz | Helsinki |
5. | Virtaranta Jere | CCA | Järvenpää |
9. | Heiskanen Aki | GU | Pirkkala |
9. | Kotinurmi Jalo | BC247 | Helsinki |
9. | Mård Miro | BDB | Jyväskylä |
9. | Nieminen Aki | KBT | Kajaani |
9. | Piilola Aleksanteri | MPT | Vantaa |
9. | Sevastyanov Arseni | BC247 | Helsinki |
9. | Siekkinen Jani | Ritz | Helsinki |
9. | Vuorinen Joni | GU | Akaa |
Finnish Pool Tour RG-lista TOP10 – 27.10.2024:
1. | Matikainen Casper | EBK | 11700 |
2. | Teittinen Juho | FBT | 11250 |
3. | Sevastyanov Arseni | BC247 | 11175 |
4. | Makkonen Petri | HyvBK | 10725 |
5. | Virtaranta Jere | CCA | 8700 |
6. | Siekkinen Jani | Ritz | 8400 |
7. | Heiskanen Aki | GU | 7650 |
8. | Romppanen Riku | BC247 | 7359 |
9. | Riikonen Mika | PaKlu | 7050 |
10. | Suoraniemi Aatu | PGL | 6900 |

Straight Pool SM 2024 Finaalipari: 2. Juho Teittinen FBT ja 1. Casper Matikainen EBK. Espoolainen on nyt saanut suoran täyteen sillä hänellä on nyt Suomenmestaruudet niin 8-pallosta, 9-pallosta, 10-pallosta kuin nyt myös Straight Poolista. Matikainen nakutteli myös koko turnauksen pisimmän sarjan 97 pistettä 8-cupin ottelussaan Valtteri Virtasta vastaan.
Kuvat: MPT / Rami Ahonen