Jarno Ahola voittajaksi Rovaniemen kaisaturnauksessa

EBK:n Jarno Ahola oli iskussa, kun kaisakauden kolmas yleisen sarjan osakilpailu nakuteltiin Rovaniemellä. Yli puolen sataa kaisan ystävää osallistui RBK:n ja RKK:n järjestämään yhteiskilpailuun näin syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Aina hyvin Rovaniemellä menestynyt Ahola voitti turnauksen puhtaalla pelillä voittamalla kaikki yhdeksän pelaamaansa otteluaan. Finaalissa Ahola kohtasi I-HBS:n Jari Teittisen joka taipui lukemin 60-34. Teittinen sai aikaisemman piikkinsä myös Aholalta turnauksen 7. kierroksella. Turnauksen kolmanneksi pelasi Kuopion Arto Tuhkanen joka nousi sijoituksellaan rankingin kokonaistaulukossa toiselle sijalle heti räväkästi alkukaudesta pelanneen Ville Pasasen perään. Pienemmille palkintosijoille 4. ja 5. sijoittuivat TAK:n kaksikko Jussi Turtiainen ja Mika Määttä. Mainittakoon, että huippulahjakas nuori oululainen Vilho Ylitalo (11v.) sijoittui myös kympin sakkiin sijalle 9.

TOP4 (vasemmalta): 4. Jussi Turtiainen TAK, 3. Arto Tuhkanen KLK, 1. Jarno Ahola EBK, 2. Jari Teittinen I-HBS. Jarno Ahola on osallistunut urallaan neljä kertaa Rovaniemellä pelattuihin RG-kilpailuihin ja jokaisesta on tullut voitto.


Kaisa RG3 Rovaniemi Turnaus 28.-29.9.2024 TOP10

1. Ahola Jarno EBK – 9/540
2. Teittinen Jari (8) I-HBS – 7/486
3. Tuhkanen Arto (3) KLK – 7/484
4. Turtiainen Jussi (5) TAK – 5/398
5. Määttä Mika TAK – 5/365
6. Gynther Mika TBO – 4/331
7. Lamminaho Jaakko (6) HyvBK – 4/300
8. Palviainen Mika (7) HyvBK – 4/290
9. Ylitalo Vilho TBO – 3/279
10. Rautiainen Marko JBS – 3/276
Kokonaistulokset ja pelit
Keskustelupalsta

kuvat: Kari Kallio