Joensuun Kaisakerho palasi useiden vuosien tauon jälkeen kaisan rankingkilpailujen järjestäjäksi, kun tämän kauden neljäs osakilpailu, Joensuu Open pelattiin tänä viikonloppuna. 34 pelaajaa osallistui turnaukseen jotka saivat nauttia Joensuun hyvistä olosuhteista kahden päivän ajan ja näiden lisäksi myös kotisohvalta kisoja seuraavia hemmoteltiin laadukkailla striimeillä.
Turnauksen pisin sarja nähtiin toisella kierroksella, kun viime aikoina vakuuttavaa tekemistä snookerkentillä tehnyt JSA:n Jirka Maaranen nakutteli 40 pisteen sarjan Hyvinkään Markus Karvosta vastaan. Maaranen pelasikin koko turnauksen upeasti sijoittuen lopulta neljänneksi napaten vielä viimeisen palkintosijan taskuunsa.
Kolmanneksi sijoittui kaksi niukkaa tappiota kisojen loppusuoralla saanut Hämeenlinnan Kimmo Saarinen. Tappiot 58-60 ja 53-60 finalisteille, mutta silti ihan mukavasti kolmas tila taskuun Saariselle ja kokonaisrankingissakin sijoitus nousi neljänneksi.
Finaalissa kohtasivat rankingin kärkeen tämän kisan myötä noussut Kuopion Arto Tuhkanen ja puhtaalla pelillä läpi turnauksen pelannut BC247:n Arseni Sevastyanov. Nykyisin helsinkiläinen Sevastyanov oli Tuhkasen voittanut jo turnauksessa kertaalleen viidennellä kierroksella lukemin 60-20. Finaalin alkupuoli eteni lievässä Tuhkasen etumatkassa lukemiin 30-40. Tämän jälkeen muutama pelitilanne kääntyi Sevastyanovin hyväksi jotka hän käytti tehokkaasti hyväkseen ja Arsenille finaalista 60-40 voitto ja koko turnaus ilman tappioita.
Kaisa RG4 Joensuu Open 12.-13.10.2024 TOP10
1. Sevastyanov Arseni BC247 9/540
2. Tuhkanen Arto KLK 7/480
3. Saarinen Kimmo HBS 6/453
4. Maaranen Jirka JSA 5/355
5. Hälvä Matti RBK 5/348
6. Suomalainen Jari PPK 4/346
7. Kiviranta Antti BCK 4/287
8. Asikainen Petri KK-79 3/287
9. Sudensalmi Arto SaiBi 3/217
10. Kunnari Hannu JoKK 3/211
kokonaistulokset
Kts. finaalilähetys:
https://youtu.be/dzbB45gRayQ?t=18885
Kuvat: JoKK